TYLYPAHKA

Juna liikkui rämisten kiskoilla ja joskus aina vihelsi ilmaan. Maria ja Tiuku lauleskelivat omia laulujaan.
"Haha. Hyvät laulut tosiaan!" Tiuku naureskeli. Vaikka tytöllä oli kova nauru, Marian nauru raikui ylitse sen.
Hiljalleen junan vauhti hidastui ja lopulta tyssäsi kokonaan.
Juna oli saapunut suuren linnan eteen. Tuo linna oli oppilaiden koulu koko seuraavan vuoden.
Tylypahka.

"VAU! Se on iso!" Marian silmät liimautuivat ikkunaan kun hän tuijotti Tylypahkan suurta rakennusta.
Tytöt kävelivät käytävälle ja joutuivat ryysikseen. Heidän ympärillään tunkeili vanhempia oppilaita jotka tönivät nuorempia tieltään.
"Minne me mennää?" Maria ihmetteli kun he saapuivat ulos. Isokokoinen mies huuteli ensimmäisluokkalaisia luokseen.
"Tuonne!" Tiuku osoitti miestä ja suuri liuta ekaluokkalaisia kävelivät miehen luo, Tiuku ja Maria mukaanlukien.
"Terve kaikki! Mä oon Hagrid, ja vien teijät ton järven yli Tylypahkaa. Tulkaas mun peräs", Hagrid sanoi ja avusti ekaluokkalaiset veneisiin.

Maria ja Tiuku istuivat veneessä parin muun ekaluokkalaisen kanssa.
Tytöt kiinnittivät huomionsa vastapäätä istuvaan poikaan.
"SÄ OOT HARRY POTTER!" Tiuku kiljaisi. Poika selvästi säikähti.
"Öö. Tuota.. Niin?" Harry katsoi Tiukua silmät pyöreinä.
"Sä oot NIIN kuuluisa! En uskonu koskaa tapaavani sua! Ja nyt, suuri Harry Potter on mun kanssa samaan aikaan koulussa!" Tiuku puhui kunnes Maria
tönäisi häntä.
"Rauhoitu."  Maria tuhahti. Syntyi pitkä hiljaisuus.

Hiljaa vene lipui kohti Tylypahkaa.
"Meidät lajitellaan tupiin... Toivoen päästään samaan Maria!" Tiuku sanoi vieressään istuvalle Marialle. Marian katse oli kiinnittynyt Tylypahkan rakenuukseen, eikä oikein kuunnellut Tiukun puheluita.
No antaa olla, Tiuku ajatteli. Ei kuurolle viitsinyt puhua kovin kauaa.
Vene lipui hitaasti maalle ja ekaluokkalaiset lähtivät kiireissään koululle.
Aulassa vihreämekkoinen, noidanhattuinen nainen otti lapset vastaan.
"Hei, olen Professori McGarmiwa. Kun astumme saliin, teidät lajitellaan neljään eri tupaan." McGarmiwa sanoi ja johdatti lapset saliin.

Maria säikähti väenpaljoutta, mutta oli onnellinen että kukaan ei varmaan kiinnittänyt juuri häneen huomiota.
"Kun sanon nimenne, tulette tänne, ja istutte jakkaralle. Laitan hatun päähänne, ja se kertoo tupanne!" McGarmiwa sanoi ja toi salin eteen vanhan hatun ja jakkaran.  Hatun repeämä avautui suuksi, ja se puhkesi laulamaan.

" Moni hattu on päältä kaunis, mut sille en pane painoa, vaan itseni oitis syön, joku muu jos paremmin käyttä aivoa. Pyh sanon mustille knalleille ja korkeille silintereille, sille Tylypahkan lajiteluhattu oon ja näytän taivaan merkit niille. Ei salata mitään minulta, voi sisäänsä sun polla. siis sovita mua, niin kerron missä sun kuuluu olla.  Ehkä kuulut rohkelikkoon, jos sydämmes urhoollinen on, on sinulla ritarin uskallus ja olet kumman peloton. Ehkä luontosi rehti Puuskupuh, sinuun aina voi luottaa, ei malttisi petä ja aherrus sulle vain silkkaa iloa tuottaa. Kenties viisas Korpinkynsi on koti sun alttiin mielen. Siellä älykkäät ja terävät oppii yhdessä taikuuden kielen. Tai voihan olla että Luihuisesta, sä löydät ystävät aidot. Ei ovelat velhot keinoja kaihda, on tarpeen kaikki taisot. Siis sovita minua! Älä pelkää! Älä hermoile, nipo! Olet turvassa käsissäni (oli niitä tai ei): mä olen miettivä pipo!"  Hattu loilotti, ja sen loiloitus kaikui läpi salin. Kun loru loppui, kaikki puhkesivat taputuksiin.

"Aloitetaan lajittelu. Ensimmäisesti Ana Acore. " McGarmiwa huusi. Mustahiuksinen tyttö käveli varovaisesti tuolille istumaan ja hattu laitettiin tytön päähän.
"KORPINKYNSI!" Hattu huudahti hetken mietittyä. Sitten tule Aria Asorat, Puuskupuh, korpinkynsi, rohkelikko, rohkelikko ja niin edelleen.
Sitten tuli Marian vuoro.
"Maria Cedeya!" McGarmiwa huusi taas. Maria lähti kävelemään. Aika tuntui matelevan hänen kävellessään. Lopulta kun tyttö pääsi istumaan, ja hattu laitettiin hänen päähänsä, tuntui aika pysähtyvän.
Mitään ei tapahtunut, sali oli aivan hiljaa.

JUNA


Tiuku juoksi pitkin juna-asemaa mukanaan kärryt, joissa oli suuri arkku ja kissan koppa.
Tyttö tarkasti vielä laiturin.
"Laituri 9 ja 3/4.... Tästä mennään. " Tiuku hymyili ja lähti juoksemaan.
Hän juoksi laiturien 9 ja 10 seinää päin, ja läpi meni. Tiuku käveli nyt suurella juna-asemalla joka oli täynnä ihmisiä.
Tiuku katsoi ihmisiä. Heitä oli paljon. Enemmän kuin normaalilla juna-asemalla. Paljon enemmän. Ehkä siksi, että kaikki olivat
samalla asemalla.  Näin Tiuku arveli.

Hän käveli junaan, ja lähti etsimään vapaata paikkaa. Junassa oli melkein joka vaunu jo täynnä eri ikäisiä oppilaita.
Juna ei ollut aivan normaali matkustajajuna. Se oli juna, joka vei matkustajansa Tylypahkaan.
Noitien ja velhojen kouluun.  Tiuku oli 11 vuotias noita, joka meni ensimmäistä kertaa Tylypahkaan.
Hän otti kiinni eräästä ovesta, ja avasi vaunun.
"Anteeksi, saanko tulla istuun tänne, ku muualla on jo täyttä?" Tiuku kysyi vaunussa istuvalta tytöltä ja katseli tytön päästä varpaisiin läpi.
Tytöllä oli vaaleat hiukset, alta mustat. Aurinkolasit päässä, ruskea huppari, ja mustat housut. Hanskat olivat ilmeisesti lohikäärmeennahkaa...

Hän istui nojaten ikkunaan ja vilkaisi sitten Tiukua.
"Joo. Istu vain, kiva saada seuraa!" Tyttö naurahti iloiseen sävyyn. Jos ilo olisi ollut näkyvää, vaunu olisi täyttynyt siitä, tytön äänensävystä
päätellen.
"Olipas se pirteä vastaanotto." Tiuku virnisti ja raahasi kamppeensa vaunuun, laittamalla oven kiinni perässään.
"Joo. Olen muuten Maria, alias Maske, entä sä?" Mariaksi esittäytynyt tyttö hymyili edelleen iloistakin iloisemmin.
"Tiuku ", Tiuku vastasi istuen penkille. "Kai säkin tuut Tylypahkaan?"
Maria nyökkäsi ja näytti kieltä.
"Joo."

Ovelle tuli makeiskärry.
"Ottavatko tytöt jotain?" Myyjä kysyi. Vanha, harmaahiuksinen nainen katsoi vaunuun.
Kärryt olivat täynnä kaiken mailman makeisia. Jokamaun rakeita, drooblen parhaita, suklaasammakoita, kurpitsapastilleja. Aivan kaikkea.
"Joo tota. Mä voisin otta vaikkapa... Öö...", Maria empi. Hän ei ollut koskaan syönyt velhomakeisia.
"Otetaan 4 suklaasammakkoa, ja kaksi pakettia jokamaun rakeita! Kiitos", Tiuku nousi ja otti myyjältä makeiset.
"Viisitoista kaljuunaa, kolme sirppiä", Myyjä pyysi rahat Tiukulta, ja lähti, kun maksu oli peritty.
Tiuku availi jokamaun rae purkkia kävellessään takaisin istumaan.

"Noo.. Mitä ne on?" Maria kysyi. Tiuku sysäsi hänelle toisen purkin rakeita.
"Jokamaun rakeita. Siis IHAN kaikkia makuja!" Tiuku nauroi ja otti suuhunsa yhden rakeen.
"Paahtoleipää. Ei paha... Maista", hän kehotti.
Maria varovasti tunki kätensä purkkiin ja otti sieltä karkin.
Maistaessaan karkkia Maria yökkäsi.
"Tämä maistuu.. Maistuu... Mullalta!" Maria yökkäili.
Tiukulla oli hauskaa. Tyttö nauroi sydämmensä kyllyydestä.
"Huono ensimmäinen kokemus. Ota toinen, voi tulla parempi." Tiuku otti itse karkin myös ja tunki suuhunsa.
"Suklaata."

Maria paloi halusta koittaa minkä saisi ja heitti rakeen suuhunsa.
"Tämä maistuu kurpitsalta. Hyvää." Tyttö nauroi.
Molemmat nauroivat yhdessä myöhemmille maistiaisilleen.  Joskus kun toinen sai pahan karkin, tuli molemmille hyvät naurut.
Maria alkoi räpläämään suklaasammakko pakettia.
"Mikäs tämä sitten?" Hän vilkaisi Tiukua.
"Suklaasammakko. Avaa, ja ota nopeasti sammakko kiinni ja syö se. Hyvää se on! Koita", Tiuku otti itse sammakon ja popsi sen.
"Sain Albus Dumbledoren keräilykortin.." Maria totesi rikkoen pienen hiljaisuuden.
"Haa. Oletko muuten jästisyntyinen?" Tiuku tiedusteli ja arvioi Mariaa jälleen.
"Kyyyyllä oon. Siks en tiedä oikeen mitään..." Maria huokaisi.
"Ei se mitään. Mulla oli isä velho, joten tiedän jotain.. Voin auttaa sut alkuun" Tiuku virnisti.
"Kiitos."